Suoraan sisältöön
Jyväskylän kaupunki » Kaupunkirakennepalvelut » Ympäristö ja luonto » Ympäristöterveydenhuolto » Ajankohtaista » Talousvettä ei tarvitse enää keittää Luhangan kirkonkylällä

Talousvettä ei tarvitse enää keittää Luhangan kirkonkylällä

Luhangan kunnan kirkonkylän vedenjakelualueen veden keittokehotus purettiin tänään tiistaina 24.10.

Keittokehotus annettiin varotoimenpiteenä viikko sitten maanantaina, kun Turhalan vedenottamon raakavedessä havaittiin mikrobiologista laatupoikkeamaa keskiviikkona 11.10. ja perjantaina 13.10. otetuissa näytteissä.

Korvaavan veden johtaminen Joutsan Vesihuolto Oy:n verkostosta aloitettiin torstaina 19.10. Talousvedestä on otettu näytteitä eri puolilta verkostoa, viimeksi maanantaina 23.10. Verkostovedestä ei ole löytynyt saastumisen osoittavia indikaattorimikrobeja koko aikana.

Talousvesi johdetaan Luhangan kunnan kirkonkylän verkostoon Joutsan Vesihuolto Oy:n verkostosta toistaiseksi, kunnes Turhalan vedenottamolla tarvittavat toimenpiteet on tehty ja vesi todettu näyttein laatuvaatimukset täyttäväksi.

Saastumisen syyksi on vahvistunut pintaveden pääsy kaivon rakenteiden epätiiveyksien kautta vedenottokaivoon. Kaivolla on tehty kuntotarkastus, jossa havaitut puutteet kaivon rakenteissa korjataan. Korjaustyöt aloitetaan torstaina 26.10.

Jatkotoimenpiteistä tiedotetaan tarvittaessa Luhangan kunnan ja Jyväskylän kaupungin internetsivuilla ja medialle jaettavalla tiedotteella.


Lisätietoja:
- Luhangan kunnan rakennustarkastaja Risto Salonen, p. 040 5558204
- Luhangan kunnan ympäristötarkastaja Marika Masalin-Weijo, p. 040 347 9209
- Jyväskylän kaupungin ympäristöterveystarkastaja Piia Kepanen, p. 014 266 2380

24.10.2017Jari Salomaa

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta