Suoraan sisältöön

Jyväskylän kaupunki » Kirjasto ja kulttuuri » Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamo » Info » Tiedotteet » Simo Peterin valokuvia Utsjoelta Brysseliin Galleria Ratamossa Jyväskylässä

Simo Peterin valokuvia Utsjoelta Brysseliin Galleria Ratamossa Jyväskylässä

Jyväskyläläisen valokuvaaja Simo Peterin tutkimusmatka näyttää tavallisten ihmisten kasvot ja kotiseudun valokuvaajan silmin.

Euroopan unionin pohjoisimmasta kolkasta päätöksenteon keskipisteeseen. Jyväskyläläinen valokuvaaja Simo Peteri kuvasi liki 3 000 kilometrin matkallaan Utsjoelta Brysseliin paikallisia ihmisiä matkastudiossaan.
- Minun kieleni on valokuvaus ja halusin vahvimmalla kielelläni kertoa ihmisistä matkani varrelta. Sillä, onko henkilö ruotsalainen vai hollantilainen ei ole merkitystä, vaan tärkeintä on se minkä pellon reunan, metsikön, kylän tai metropolin hän kokee omakseen. Halusin näyttää tavallisten ihmisten kasvot ja heidän ylpeytensä ja kunnioituksensa omaa kotiseutuaan kohtaan. Rinnalla kulki myös kysymys siitä, ovatko ihmiset loppujen lopuksi kovin erilaisia, vaikka asuvat EU:n eri puolilla, Simo Peteri kertoo.

Peterin reitti Belgiaan kulki Suomesta, Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Hollannin kautta. Hän kuvasi ihmisiä, jotka sattuma heitti eteen.
- Henkilöiden löytämiseksi kysäisin ensimmäisenä aina Airbnb-asunnon omistajalta, tietäisikö hän ketään, joka lähtisi mukaan projektiin tai kiinnostaisiko häntä itseään.

Usein viidakkorumpu lähti kaikumaan ja Peteri sai kuvattaviltaan uusia kontakteja seuraavia pysähdyksiään varten. Ihmiset tulivat kuviin omina itsenään, vaatteita ei vaihdettu tai kuvia stailattu. Kuvattavat usein ottivat mukaan jonkin itselleen tärkeän asian, vaikka koiran tai kissan.
- Minulla oli matkalla mukana pieni studio, eli käytännössä ripustin taustakankaan vuokrakämpän olohuoneeseen, keittiöön, autotalliin tai vaikka laskettelukeskuksen konehalliin ja valaisin henkilön yhdellä studiovalolla - nopeaa ja käytännöllistä, Peteri kertoo.

Paikallisen väen lisäksi Peteri kuvasi matkansa varrella paikallisia maisemia - pysähteli ja lähti kiertoteille aina kun näki jotain mielenkiintoista.
- En lähtenyt etsimään mitään alueen omaa kansallismaisemaa, vaan kuvasin maiseman sellaisena kuin se juuri sillä hetkellä valokuvaajan silmiin näyttäytyi.

Jyväskylän Muuratsalossa asuva Peteri työskentelee opettajana Gradiassa sekä yrittäjänä omassa valokuvausalan yrityksessään.
- Valokuvausalan kouluttajan työssä näen kuinka opiskelijat innostuvat omista projekteistaan. Halusin itsekin välillä innostua omasta projektista. Tutkimusmatkailu on kiehtonut minua aina valtavasti ja siksi lähdin matkaan autolla ja hyvin vapaalla suunnitelmalla. Reitiltä sai aina tehdä poikkeuksen, Simo Peteri sanoo.

www.spiraaligalleria.fi


Kiel, voimistelija


Östersund

Simo Peteri: Paikalliset
31.5.-21.6.2018

Galleria Ratamo, Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
Avoinna ti-su klo 11-18, vapaa pääsy
www.jyvaskyla.fi/ratamo

27.5.2018Anna-Leena Pesonen
Galleria Ratamo, Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
avoinna ti-su klo 11-18, ma suljettu
- vapaa pääsy -
Galleria Ratamo, Veturitallinkatu 6, Jyväskylä, Finland
open Tue-Sun 11am-6pm
- free entrance -

Please notice. Our exhibition webpages are mainly in Finnish.


Näyttelyt nyt / Exhibition Now

Tulevat näyttelyt / Upcoming Exhibitions

  • 28.6.–22.7.
    Juha Myllymäki: Lucid Dreams- Hortoilua Afrikassa
  • 26.7.–19.8.
    Pierre Oscar Brunet
  • 23.8.–16.9.
    Mobile 2018
  • 20.9.–14.10.
    Eeva-Liisa Isomaa: Livian talo
  • 18.10.–11.11.
    Jouko Lehtola
  • 15.11.–9.12.
    Suomen Puupiirtäjien Seura
  • 14.12.–6.1.2019
    4XJKL

Copyright © Jyväskylän taidemuseo 2018
Copyright © Luovan valokuvauksen keskus 2018

» Sivun alkuun
» Tietoja sivustosta