Suoraan sisältöön

Vaajakosken uimahallin p-alue, katusuunnitelma

Uimahallin paikoitusalue sijaitsee uimahallin koillispuolella, jonne sisäänajo on Opintieltä ja josta poistutaan Oikotielle.

Uimahallin käytön lisääntyessä paikoitusalueen laajentaminen on tullut ajankohtaiseksi. Alue sijaitsee kaupungin omistamalla tontilla. Kaavamerkintä tontilla on LP.

Nykyisin paikoitusalueella on 20 vinopysäköintipaikkaa.

Paikoitusaluetta on tarkoitus laajentaa levittämällä paikoitusaluetta peilikuvana ajoväylän kaakkoispuolelle, jolloin parkkialueelle saadaan 20 uutta pysäköintipaikkaa. Alueelle tulo- ja poistumisväylään ei tule muutoksia.

Paikoitusalueen kaakkoisreunaan tehdään reunakiveys, joka lisää turvallisuutta pysäköitäessä liukkaalla kelillä. Pinta- ja sulamisvedet ohjataan reunakiveä myöten Oikotien sivuojaan. Luiska nurmetetaan.

Laajennusalue valaistaan ja osoitetaan liikennemerkein.

Paikoitusalue ei ole vuoden 2018 kunnallistekniikan investointiohjelmassa. Suunnitelman mukaan rakentamisen kustannusarvio on noin 25 000 euroa.

Suunnitelmat asetetaan julkisesti nähtäville Rakentajantalon palvelupiste Hannikaiseen os. Hannikaisenkatu 17, I-kerros 12.6.– 25.6.2018. Ehdotusta koskevat kirjalliset muistutukset on osoitettava kaupunkirakennelautakunnalle ja toimitettava Jyväskylän kaupungin kirjaamoon os. PL 193, 40101 Jyväskylä (käyntiosoite Vapaudenkatu 32) tai sähköpostitse osoitteella kirjaamo@jyvaskyla.fi viimeistään 25.6.2018 kello 15.00 mennessä.

lisätiedot: suunnittelurakennusmestari Jouko Manninen, puh. (014) 266 2483

Sijaintipaikkakartta (pdf)

Asemapiirustus (pdf)

Pituusleikkaus (pdf)

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2018 • Sivun alkuunTietoja sivustosta