Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kauppakadulla pyöräileviä ja käveleviä ihmisiä. Kuva MySome
Pääsisältö

Jyväskylän kaupunki myöntää vuosittain tunnustuksen vetomaista ja kestävää rakentamista tai viihtyisää ympäristöä edistävälle teolle, taholle, hankkeelle tai henkilölle.

Vuoden 2023 tunnustuksen sai kaksi pientalokohdetta, jotka sijaitsevat Kypärämäessä ja Halssilassa. Nämä uudiskohteet on taitavasti sovitettu osaksi vanhoja asuinalueita ja suojeluympäristöjä. Puurakenteiset pientalot edustavat modernia, kestävää ja laadukasta rakentamista, joka kunnioittaa ympäristöään.

1940–1950-luvun Kypärämäessä sijaitseva Koivukatu 15 on asukkaiden Katja ja Harri Sillgrenin itselleen arkkitehdilla suunnitteluttama omakotitalo. Arkkitehtisuunnittelusta vastasi oululainen arkkitehtitoimisto Arkkitehti Takkunen. 1900-luvun alussa rakennetussa Halssilassa sijaitseva Kärpänkuja 2 puolestaan on kahden erillisen pientalon muodostama kokonaisuus, jonka vaajakoskelainen Rakennus Ylönen on suunnitellut ja toteuttanut ja johon rakentaja on etsinyt asukkaat. Kärpänkujan pientalojen arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Antti Heikkilä Oy.

Tutustu tunnustuksen saajiin kuvien kautta: Koivukatu 15 ja Kärpänkuja 2 esitys

Kuva
Vuoden 2023 AVOin kaupunkiympäristö- tunnustuksen saajat ja tunnustuksen jakajat seisovat juhlasalissa. Kuva Sarita Nordstrand

AVOin kaupunkiympäristö -tunnustus 2022

Vuoden 2022 AVOin kaupunkiympäristö -tunnustus myönnettiin Kankaan Arkki -nimiselle toimistorakennukselle. Arkki sijaitsee Kankaan vanhan paperitehtaan kyljessä ja sen uutta ja vanhaa yhdistelevä arkkitehtuuri istuu luontevasti osaksi Kankaan arvokasta teollisuusympäristöä. Julkisivujen materiaalit ja rakennuksen lennokas muoto ilahduttaa ja jää mieleen. Kyseessä on Jykian ja YIT:n yhteishanke, jossa suunnittelijana oli Arkkitehtipalvelu Oy. 

AVOin kaupunkiympäristö -tunnustus 2021

Vuoden 2021 AVOin kaupunkiympäristö -tunnustus myönnettiin Hämeenkadun kerrostalokortteleille. Korttelit muodostavat omaleimaisen historiallisen kerrostuman Seminaarinmäen arvokkaan kulttuuriympäristön, Älylän ja Ruusupuiston kupeeseen. Kokonaisuudessa on kyse usean toimijan yhteisponnistuksesta, jolla on luotu viihtyisää ympäristöä niin kaavoituksen, arkkitehtuurin, piha-alueiden kuin katurakentamisen keinoin. Modernien, puurakenteisten opiskelijakerrostalojen toteuttajina olivat Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö ja JVR-Rakenne sekä värikkäästi rapattujen kerrostalojen toteuttajana Rakennusliike Lapti. Alueen asemakaavan pohjaidean laati Verstas Arkkitehdit, joka toimi myös toteutussuunnittelijoina Arkkitehtipalvelun lisäksi. Asemakaavoittajana oli Paula Julin Jyväskylän kaupungilta ja lähiympäristösuunnitelman laatijana VSU Maisema-arkkitehdit.

AVOin kaupunkiympäristö -tunnustus 2020

Vuoden 2020 tunnustus myönnettiin Järvi-Suomen Asuntojen toimitusjohtaja Tomi Niemiselle Valtiontalon korjaustyöstä. Valtiontalo on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti merkittävä rakennus, jonka korjausprosessi on ollut kulttuurisesti, teknisesti ja taloudellisesti ainutlaatuisen haastava. Rakennusperintölailla suojeltu rakennus on korjattu alkuperäiseen asuunsa.

AVOin kaupunkiympäristö -tunnustus 2019

Vuoden 2019 tunnustus myönnettiin Arkkitehtitoimisto A-Konsultit Oy:lle, joka on onnistunut erityisesti Jyväskylälle tärkeiden identiteettirakennusten, kuten Jyväskylän yliopiston päärakennuksen, korjaustyössä. Päärakennuksen ainutlaatuinen, Alvar Aallon suunnittelema arkkitehtoninen ilmapiiri on korjauksessa onnistuttu säilyttämään. 

AVOin kaupunkiympäristö -tunnustus 2018

Vuoden 2018 tunnustus myönnettiin taiteilija Kirsi Pitkäselle näkemyksellisyydestä, aikaansaavuudesta ja rajojen ylittämiskyvystä. Pitkänen on vahvana kaupunkiympäristön taiteen puolestapuhujana vienyt voimakkaasti eteenpäin prosenttitaiteen käyttöönottoa Jyväskylässä sekä edistänyt kaupunkiympäristön elämyksellisyyttä ja lisännyt kaupungin viihtyisyyttä niin Kankaalla, keskustassa kuin Kehä Vihreällä. 

AVOin kaupunkiympäristö -tunnustus 2017

Ensimmäinen tunnustus myönnettiin Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiölle eli KOAS:lle esimerkillisestä työstä Jyväskylän kaupunkiympäristön rakentamiseksi. Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö (KOAS) on innokkaasti lähtenyt uuteen sekä toimintamallien että materiaalien kehittämisessä. KOAS on panostanut korkealaatuiseen arkkitehtuuriin ja ympäristösuunnitteluun luomalla opiskelijoille laadukkaita asuinympäristöjä osallistuen siten nuorten sukupolvien arkkitehtuurikasvatukseen.