Hyppää pääsisältöön
Kuva
Pääsisältö

Kuokkalan kaupunginosa sijaitsee vain kivenheiton päässä Jyväskylän keskustasta. Kuokkala rajautuu Jyväsjärveen ja Päijänteeseen ja on asukasluvultaan suurin kantakaupungin ulkopuolella oleva asuinalue. Kuokkalan yhdistää kantakaupunkiin näyttävä, vuonna 1989 valmistunut Kuokkalan silta, joka on tunnettu erityisesti upeasta iltavalaistuksestaan. Jyväskylän maamerkkejä on myös Kuokkalan valaistu vesitorni.

Kuva
Kuokkalan silta iltavalaistuna. Kuva Kalevi Korhonen

Kuokkalan silta, kuva Kalevi Korhonen.

Kuokkalan rakentuminen nykyasuunsa alkoi 1980-luvulla. Laajalle Kuokkalan alueella mahtuu niin kerros-, rivi- kuin omakotiasutusta. Kuokkalan alueella on järjestetty molemmat Jyväskylässä pidetyt Asuntomessut, vuoden 1985 messut Kuokkalan keskustan tuntumassa ja vuoden 2014 messut Äijälänrannassa.

Asuinalueet: Ainola, Ainolanranta, Hämeenlahti, Kekkola, Kuokkalanpelto, Kylmänoro, Naattiansaari, Nenäinniemi, Pohjois-Kuokkala, Ristikivi, Ristonmaa, Samulinniemi, Sippulanniemi, Sulkula, Suuruspää, Taipale, Tikka, Väinölä, Ylistönrinne, Ylistönmäki, Äijälänranta

Jyväsjärven rannassa sijaitsevien Ainolan ja Ainolanrannan kerrostalot tarjoavat huikeat järvi- ja kaupunkinäköalat asujilleen. Jyväsjärven rantamaisemissa sijaitsee myös Suuruspään rivitaloalue, jossa korostuu keskustan läheisyys ja moderni asuminen rannan tuntumassa.

Jyväsjärven itärannalla sijaitsee vuoden 2014 Asuntomessualue Äijälänranta, jonka maamerkkinä toimii 13-kerroksinen tornitalo, Jyväskylän Maailmanpylväs.

Kuokkalanpelto on pääasiassa pientalovaltaista aluetta, samoin kuin Samulinniemi ja Nenäinniemi, joissa asutaan aivan Päijänteen aaltojen äärellä. Tikan alueella on vanhempaa omakotiasutusta. Ristikivestä kuten myös Sippulanniemestä, löytyy omaleimaisia rivi- ja omakotitaloja. Sippulanniemestä löytyy myös 9-reikäinen golfkenttä. Kuokkalan alueelle tyypilliseen tapaan myös Ristonmaalta löytyy monipuolisesti niin omakotitaloja kuin rivi- ja pienkerrostaloja.

Kuva
Äijälänrannan asunnoista on upea järvinäkymä. Kuva Jaana Pinson
Äijälänrannan asunnoista on upea järvinäkymä. Kuva Jaana Pinson

Viihtyisää liikkumista ja nähtävää Jyväsjärven rannalla

Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tilat sijaitsevat Ylistönrinteellä. Ylistönrinne yhdistyy yliopiston Mattilanniemen ja Seminaarinmäen kampusalueisiin Jyväsjärven läntisimmän osan, Korkeakoskenlahden ylittävällä kävelysillalla, Ylistön sillalla.

Kuva
Ylistön silta kuvattuna tammikuussa 2019. Kuva Jaana Pinson
Ylistönsilta tammikuussa 2019. Kuva Jaana Pinson

Yksi Kuokkalan tunnusomaisia piirteitä on Rantaraitti, joka reunustaa Kuokkalaa sen Jyväsjärveiseltä puolelta. Rantaraitti on pituudeltaan 13 kilometriä ja sen kautta pääsee kiertämään koko Jyväsjärven. Rantaraitti on yksi kaupungin suosituimmista liikunta- ja virkistysalueista. Kuokkalassa on laajasti myös muita liikunta- ja virkistysmahdollisuuksia kuten lukuisia uimarantoja, golfkenttä sekä Kuokkalan keskustan tuntumassa sijaitseva Kuokkalan Graniitti, joka on kallioväestönsuoja sisältäen 4300 m2 liikuntatilaa ja 4 liikuntahallia. Noin 20 lajin valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin ja Graniitti on urheiluseurojen, koulujen, kuntourheilijoiden ja muiden ryhmien ahkerassa käytössä. Lapsille löytyy tekemistä muun muassa Suuruspään toimintapuistosta sekä Yrttisuon perhepuistosta, jonka yhteydessä on myös skeittipuisto.

Oman kylämäisen tunnelman Kuokkalaan luo sen keskustassa sijaitseva upea Kuokkalan kirkko, joka vihittiin käyttöön vuonna 2010. Kirkko on kuulu arkkitehtuuristaan ja hyvästä akustiikastaan. Lisää uutta arkkitehtuuria Kuokkalaan tuo kirkon kupeeseen 2014 valmistunut Suomen korkeimpiin kuuluva puukerrostalo, Puukuokka.

Kuva
Kuokkalan Puukuokka-kerrostalot elokuussa 2018. Kuva Jaana Pinson
Kuokkalan Puukuokka-kerrostalot ovat esimerkkejä puurakentamisesta. Puu materiaalina sitoo hiilidioksidia ja puutalossa hiili varastoituu koko elinkaarensa ajan, mikä vaikuttaa rakennuksen hiilijalanjälkeen.

Kuokkalan vanhasta maataloushistoriasta kertoo tunnelmallinen Survo-Korpelan alue, jonka 1800-luvulta oleva pihapiiri on maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristökohde. Survo-Korpelan läheisyydessä sijaitsee kaupungin pienviljelypalsta-alue, joka on kesäisin aktiivisessa käytössä, ja rantamaisemissa laiduntavat kesäisin lampaat Rantaraitilla kulkijoiden ilona.

Kuokkalasta löytyy myös kaupungin siirtolapuutarha-alue Sulkuranta. Vuonna 1948 perustetulla siirtolapuutarha-alueella Jyväsjärven rannassa sijaitsee yhteensä 136 puutarhapalstaa.

Äijälänjoen rannalla taas sijaitsee vuonna 1904 valmistunut Kuokkalan kartano, jonka on suunnitellut maamme ensimmäisiin naisarkkitehteihin lukeutuva Wivi Lönn.

Palvelut kartalla

 

Kirjasto

Kuokkalan lähikirjasto

Koulutus

Koulut

Kulttuuri

Kulttuuripalvelut

Liikunta

Alueellinen liikunta -> Kuokkala

Liikunta ja ulkoilu

Nuoriso

Nuoret

Puistot

  • Yrttisuon toimintapuisto, Kekkolantie 18

Viheralueet

Varhaiskasvatus

Kuokkalan päiväkodit

Muut julkiset palvelut

Kuokkalan lähikirkkoalue

Vireillä olevat kaavahankkeet

Vireillä olevat kaavat ja hankkeet

Asiasanat:  
asuinalue
kaupunginosa
Kaupunginosa: