Terveystarkastukset ja -seulonnat
Näiltä sivuilta löydät lisätietoa terveystarkastuksista ja -seulonnoista.
Kutsunnanalaisten ennakkoterveystarkastus
Kutsunnanalaiset saavat sotilaspiiristä kirjeen, jossa ohjataan varaamaan aikaa ennen syksyn kutsuntatilaisuutta tapahtuvaan terveystarkastukseen. Opiskelijoiden tulee varata aika oman oppilaitoksen opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajalta. Kutsunnanalaiset, jotka eivät opiskele tai opiskelevat toisella paikkakunnalla, varaavat itse ajan sairaanhoitajan vastaanotolle oman asuinalueensa terveysasemalta. Ulkopaikkakuntalaiset opiskelijat käyvät tarkastuksessa oman kotipaikkakuntansa terveysasemalla.
Tarkastusta varten Puolustusvoimilta saadussa ohjeistuksessa olevia aikamääriä tulee noudattaa. Kutsuntaikäisten terveystarkastukset pyritään pääosin tekemään toukokuun loppuun mennessä. Ajanvaraus kannattaa tehdä hyvissä ajoin ruuhkien ja jonotilanteen välttämiseksi.
Tarkastus sisältää käynnin terveyden/sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanotolla. Hoitajan vastaanotolla keskustellaan elämäntilanteesta, elintavoista ja tehdään muutamia perustutkimuksia (pituus, paino, verenpaine, näkö, värinäkö). Lääkärin vastaanotolla keskustellaan tutkittavan terveydentilan kannalta tärkeistä asioista ja tämän perusteella lääkäri antaa palveluskelpoisuussuosituksen.
Palaa luetteloon >>
Kohdunkaulan irtosolututkimukset (eli ns. papa-tutkimukset)
Irtosolutarkastukseen kohdunkaulan syövän havaitsemiseksi kutsutaan kaikki 30-, 35-, 40-, 45-, 50-, 55- ja 60-vuotiaat asukkaat. Vuonna 2013 kutsut lähetetään henkilökohtaisesti vuosina 1953, 1958, 1963, 1968, 1973, 1978 ja 1983 syntyneille naisille.
Kutsu on tarpeen säilyttää, siinä on tutkimusaika ja -paikka sekä ohjeet tarkastusmenettelystä sekä mm. yhteystiedot tiedusteluja tai tutkimusajan vaihtamisesta/ peruuttamisesta. Tutkimusaikaa voi itse vaihtaa tai sen voi peruuttaa sähköisesti netin kautta. Käyttäjätunnus ja salasana on kutsukirjeessä.
Tutkimuspaikka Jyväskylän ja Muuramen asukkaille on Jyväskylän opiskeluterveydenhuollon toimipaikka osoitteessa Sepänkatu 3 B Jyväskylä.
Kutsuja alueen asukkaille lähetetään vuoden mittaan. Kutsu lähetetään hyvissä ajoin, noin 2-3 viikkoa ennen tutkimusta.
-
helmi-maaliskuussa kutsutaan Muuramen ja Korpilahden alue asukkaat, tutkimuspaikkana Sepänkatu 3 B
-
maalis-huhtikuussa kutsutaan Uuraisten asukkaat, tutkimuspaikkana Uuraisten neuvola, (huom. tiedustelut p. (014) 336 5327, numerosta vastataan ma-to klo 12-13)
-
touko-kesäkuussa kutsutaan Jyväskylän asukkaat (muu kuin Korpilahden alue), tutkimuspaikka Sepänkatu 3 B
-
syyskuussa kutsutaan Hankasalmen asukkaat, tutkimuspaikkana Hankasalmen neuvola
Tutkimus on asiakkaalle maksuton.
Mikäli kutsua ei ole tullut yllä olevan aikataulun puitteissa, asiaa on tutkimuksen saamiseksi hyvä tiedustella puhelimitse.
Muut kuin netissä tehtävät tutkimusajan muutokset ja tiedustelut kutsukirjeessä olevana aikana puh. 050-436 7305.
Palaa luetteloon >>
Mammografiatutkimukset eli rintasyöpäseulonnat
Vuonna 2013 asiakkaalle maksuttomaan mammografiatutkimukseen rintasyövän varhaiseksi toteamiseksi kutsutaan vuosina 1947, 1949, 1951, 1953, 1955, 1957, 1959, 1961 ja 1963 syntyneet naiset. Henkilökohtainen kutsu tulee kotiin hyvissä ajoin ennen tarkastusta. Kutsu on hyvä säilyttää, siinä on aika, paikka ja ohjeet tarkastusmenettelystä. Tutkimus tehdään Terveystalo Oy:n tiloissa Väinönkatu 9.
Lisäksi kutsun seulontatutkimukseen saavat vuosina 1945 syntyneet naiset. Heille tutkimus on omakustanteinen (sopimushinta).
Tiedustelut p. 030 633 6545.
Palaa luetteloon >>
Omaishoitajien terveystarkastukset
Yli 75-vuotiaan, korkeinta omaishoidon tukea saavan omaishoitajan on mahdollista päästä terveystarkastukseen sairaanhoitajan vastaanotolle. Omaishoidon palveluohjaajan ja omaishoitajan keskustelun perusteella palveluohjaaja varaa ajan sairaanhoitajalle ja tarvittaessa myös mm. suuhygienistille ja/tai kuntoneuvolaan.
Terveystarkastukseen kuuluu ennen vastaanottoa otettavat verikokeet ja tarvittaessa sydänfilmi.
Sairaanhoitajan vastaanotolla pyritään kartoittamaan asiakkaan kokonaistilanne. Omaishoitajan työn tukemisen lisäksi tarkoitus on tunnistaa kansansairauksia, elintapaohjauksella vaikuttaa niiden ennaltaehkäisyyn ja saattaa asiakkaat sairauksien hoidon piiriin, jos tarvetta ilmenee. Hoitajan vastaanotolla annetaan myös palveluohjausta.
Käynti sairaanhoitajan vastaanotolla on maksuton.
Palaa luetteloon >>
Pakolaisten terveystarkastukset
Terveysasemilla suoritetaan kiintiöpakolaisille ja paluumuuttajille suunnattuja terveystarkastuksia.
Maahanmuuttajapalveluiden työntekijältä jokainen pakolainen ja paluumuuttaja saa esitietolomakkeen, jossa kerrotaan terveystarkastuksesta. Terveystarkastukseen kuuluu verikokeiden, ulostenäytteen ja keuhkojen röntgenkuvan lisäksi esitäytettävä terveydentilan perustietolomake. Terveystarkastusta varten asioidaan sekä sairaanhoitajan että lääkärin vastaanotolla.
Sairaanhoitajan vastaanotolla esitellään terveydenhuoltopalveluja, kerrotaan oman terveysaseman palveluista ja hoitotakuusta. Tämän lisäksi keskustellen käydään läpi henkilön sosiaalista taustaa, oleskelualueita ja olosuhteita ennen muuttoa, ammattia, luku- ja kirjoitustaitoa, altistuksia mahdollisille tarttuville taudeille ja rokotusten tarvetta.
Lääkärin vastaanotolla keskustellaan tutkittavan terveydentilan kannalta tärkeistä asioista ja kartoitetaan mahdollisten pitkäaikaissairauksien hoitoa.
Käynti sairaanhoitajan vastaanotolla on maksuton, lääkärin vastaanotolla käynnistä peritään normaali asiakasmaksu.
Palaa luetteloon >>
Työttömien terveystarkastukset
Työttömäksi jääneillä tai toistuvasti lyhytaikaisissa työsuhteissa olevilla on mahdollista hakeutua terveystarkastukseen omalle terveysasemalle silloin, kun arvelee terveydellisten seikkojen olevan työllistymisen tai uudelleenkouluttautumisen esteenä tai oma terveydentila muutoin askarruttaa.
Sairaanhoitajan vastaanotolla tehtävä tarkastus antaa tietoa tämänhetkisestä terveydentilasta.
Terveystarkastukseen kuuluu verikokeiden lisäksi esitäytettävä kyselylomake, jonka avulla vastaanotolla pureudutaan mieltä askarruttaviin asioihin ja autetaan ennaltaehkäisemään terveysriskejä. Hoitaja voi tarvittaessa antaa muutaman käytännönläheisen vinkin mahdollisen terveyteen liittyvän ongelman hoitamiseen.
Vastaanotolla annetaan kirjallinen terveystarkastuspalaute ja terveydentilan hoitamiseksi tehty jatkosuunnitelma.
Aika varataan oman asuinalueen terveysasemalta. Käynti sairaanhoitajan vastaanotolla on maksuton.
Palaa luetteloon >>
Terveystodistukset
Nuorison terveystodistus
Todistus kirjoitetaan kouluterveydenhuollossa 15 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille jyväskyläläisille lääkärintarkastuksen yhteydessä. Todistus on voimassa viisi vuotta tarkastuspäivästä lähtien, ellei lääkäri ole määritellyt lyhyempää aikaa. Todistus kirjoitetaan ammatillista koulutusta, ajo- ja mopokortin suorittamista sekä kutsuntoja ja työelämää varten terveydentilan todistamiseksi. Opiskeluterveydenhuollossa todistus kirjoitetaan vain kutsuntaterveystarkastuksen yhteydessä. Todistus on maksuton.
Muut lääkärin vastaanotolla kirjoitettavat terveystodistukset
Lääkärin vastaanotolla voidaan tutkia terveydentila ja kirjoittaa siitä todistus mm. työpaikkaa, opiskelua, ajokorttia tms. varten. Terveystodistusta varten aikaa ei anneta kiireellisinä. (Todistuksen hinta on 13,70-40,90 euroa + vastaanoton käyntimaksu 13,80 euroa.) Lisätietoa maksuista löydät tämän linkin kautta.
Palaa luetteloon >>