Suoraan sisältöön

Rakennustyön valvonta

Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia, että rakentamisessa noudatetaan, mitä maankäyttö- ja rakennuslaissa tai sen nojalla säädetään tai määrätään.

Rakennustyön viranomaisvalvonta koskee sellaista rakentamista tai toimenpiteitä, jotka edellyttävät lupaa. Rakennustyön viranomaisvalvonta alkaa luvanvaraisten toimenpiteiden rakennustyön aloittamisesta ja päättyy loppukatselmukseen.

Rakennuslupapäätöksessä määrätään kohteeseen tehtävät katselmukset. Hankkeesta riippuen niitä voivat olla mm. sijaintikatselmus, LVI-katselmus ja loppukatselmus. Tämän lisäksi voidaan määrätä tehtäväksi muita tarkastuksia. Niitä ovat mm. pohja-, rakenne-, palo-osastointitarkastukset. Tarkastukset suorittaa yleensä lupapäätöksessä edellytetyt vastaavat työnjohtajat.

Hankkeesta riippuen voidaan edellyttää myös työnaikaista valvontaa. Rakentamisen laatu, vastuuhenkilöiden suoriutumisen tehtävässä, määrättyjen tarkastusten suorittaminen ja vaadittujen erityissuunnitelmien laatiminen voidaan haluttaessa tarkistaa rakennustyön aikana.

Rakennusvalvontaviranomainen voi myös erityisen vaativassa hankkeessa edellyttää MRL:n 150 d §:n mukaista erityismenettelyä. Tällöin kohteeseen liittyy erityinen riski siitä, että rakenteellisen turvallisuuden, paloturvallisuuden, terveellisyyden tai rakennusfysikaalisen toimivuuden vaatimuksia ei saavuteta tai että kulttuurihistoriallisia arvoja menetetään.

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 • Sivun alkuunTietoja sivustosta