Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kerrostalon piha Pisarakorttelissa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Pääsisältö

Erityisryhmien investointiavustuksen piiriin kuuluvat esimerkiksi vammaiset henkilöt, muistisairaat ja huonokuntoiset vanhukset, asunnottomat, pakolaiset, opiskelijat sekä mielenterveys- ja päihdeongelmaiset. Erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi on saatavilla avustuksia, joilla lisätään asumiskustannuksiltaan kohtuullisten ja käyttötarkoitukseensa soveltuvien vuokra-asuntojen tarjontaa.

Avustusta voivat saada sellaiset hankkeet, joille voidaan myöntää myös korkotukilainaa. Avustus voidaan myöntää rakentamista, hankintaa ja perusparantamista varten. Avustuksen hakuaika on jatkuva. Erityisryhmien investointiavustuksesta päättää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA).

Hakuohjeet ja hakulomakkeet löytyvät Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn verkkosivuilta.

Kaupunki antaa hakemuksiin osaltaan tarvittavat lausunnot. Toivottavaa on, että hankkeet esitellään kaupungille ennen hakemusten jättämistä.

Lisätietoja:

Asumisen asiantuntija Piia Sipinen
p. 040 588 5638

Asiasanat:  
asuminen