Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Strategia ja hankkeet » Hankkeet » Kotona Jyväskylässä (2015-)

Kotona Jyväskylässä -hanke

EU Euroopan sosiaalirahasto logo

On yksi valtakunnallisen Kotona Suomessa - hankkeen alueellinen pilottiprojekti. Kotona Suomessa -hanketta hallinnoi Jyväskylän kaupunki ja sitä rahoittaa Euroopan Sosiaalirahasto (ESR).

Valtakunnallinen Kotona Suomessa -hanke pyrkii kehittämään uudenlaisen, kaikille maahanmuuttajille yhteisen alkuvaiheen kotoutumisen palvelukokonaisuuden.

Vipuvoimaa EU:lta 2014 - 2020 logoKotona Jyväskylässä -hankkeen tarkoituksena on keskittyä maahanmuuttajien alkukartoituksen ja lähtötilanteen selvittämisen avulla henkilökohtaisen suunnitelman laatimiseen kohti suomalaista yhteiskunann jäsenyyttä esimerkiksi jatkokoulutuksen, työllistymisen tai yrittäjyyden avulla.

Hankkeen avulla luodaan, kehitetään ja vakinaistetaan maahanmuuttajien neuvonta- ja ohjauspalveluiden kokonaisuus Jyväskylässä.

Hankkeessa kehitetään alkuvaiheen suomen kielen oppimisen mahdollisuuksia eri maahanmuuttajakohderyhmille yhteistyössä alueen oppilaitosten ja Monikulttuurikeskus Gloria ry:n toimijoiden kanssa.

Hankkeen toimenpiteillä parannetaan henkilökohtaisen valmennuksen avulla joko ammatilliseen koulutukseen pääsyä, työllistymistä tai oman yrityksen perustamista kotoutumiskoulutuksen jälkeen.

Hankkeessa luodaan uusi, monialainen kansainvälistymiseen ja maahanmuuttoon liittyvä asiantuntijaverkosto Jyväskylään.

Hankkeessa luodaan maahanmuuttajayrittäjien verkosto kokemuksellisen tiedon jakamista varten sekä parannetaan maahanmuuttajien yrittäjävalmiuksia.

Hankesuunnitelma (pdf)
Jyväskylän monikulttuurisuusohjelma
Kotona Suomessa -hanke
Kotouttaminen.fi

POLUTTAMO -koulutusohjaus
ilman ajanvarausta
keskiviikkoisin klo 13 -16

Matarankatu 6 A 2, 2. kerros


Kotoutumisvalmennus ja uraohjaus
(suomi, englanti, hindi, turkki, arabia)
arkisin klo 10 - 12
ilman ajanvarausta

Matarankatu 6 A 2, 2. kerros

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje