Hyppää pääsisältöön
Pääsisältö

Jyväskylän kaupunginvaltuusto nimesi kokouksessaan 12.6.2023 kaupunginhallituksen, jonka toimikausi jatkuu 31.5.2025 saakka.

Jyväskylän kaupunginhallituksessa on 13 jäsentä. Kaupunginhallituksen puheenjohtajistoon valittiin puheenjohtajaksi Caius Forsberg (Kok.), 1. varapuheenjohtajaksi Meri Lumela (Vihr.) ja 2. varapuheenjohtajaksi Jari Colliander (Kesk.).

Kaupunginhallituksen tehtävät

  • Kaupunginhallitus johtaa kaupungin hallintoa, valmistelee kaupunginvaltuustossa käsiteltävät asiat ja huolehtii valtuuston päätösten täytäntöönpanosta sekä valvoo kaupungin etua ja edustaa kaupunkia.
  • Kaupunginhallitus tekee kaupungin puolesta sopimukset ja muut oikeustoimet, jollei toisin ole määrätty.
  • Lisäksi kaupunginhallituksen tehtävänä on huolehtia kaupungin yleisestä kehittämisestä, johtaa ja valvoa kaupungin toimialojen ja viranhaltijoiden toimintaa sekä kaupungin taloushallintoa.
  • Kaupunginhallituksen on vuosittain viimeistään toukokuussa annettava valtuuston käsiteltäväksi tilinpäätös- ja toimintakertomus. Kaupunginhallituksen on myös vuosittain tehtävä kaupungin talousarvioehdotus seuraavaksi vuodeksi.
  • Kaupunginhallitus voi määrätä kaupungin muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa.
  • Kaupunginhallitukselle asiat esittelee kaupunginjohtaja Timo Koivisto.
  • Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan salassa pidettäviä asioita lukuun ottamatta kaupungin internet-sivuilla.

Muutoksenhaku

Kaupunginhallituksen päätöksestä voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen kaupunginhallitukselle. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Erityislainsäädännössä voi olla muita määräyksiä muutoksenhausta, jolloin noudatetaan niitä.

Hallintosäännön 114 §:n mukaan kaupunginhallituksen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kaupungin verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

Tietoja kaupunginhallituksen päätöksistä ja ohjeita muutoksenhakua varten saa kaupunginkansliasta:
Mirva Korhonen, 050 563 2061, mirva.korhonen[at]jyvaskyla.fi
Laura Lehtinen, 050 477 0008, laura.j.lehtinen[at]jyvaskyla.fi
Päivi Lind, 050 311 8051, paivi.lind[at]jyvaskyla.fi

osoite PL 193, 40101 Jyväskylä (käyntiosoite Vapaudenkatu 32)

Asiasanat:  
luottamuselin
päätöksenteko