Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylän Liinalammilla juhlitaan 80-vuotiasta koulua

Jyväskylän Liinalammilla juhlitaan 80-vuotiasta koulua

Jyväskylän Liinalammin koulussa juhlitaan tiistaina 23.5. klo 17 alkaen. Tänä lukuvuonna tuli täyteen 80 vuotta siitä, kun Tikkakosken tehtaan lahjoittamalla Liinakankaan tontilla käynnistyi koulutoiminta. Ensimmäinen koulurakennus, Kumpula, löytyy edelleen koulun pihapiiristä. Nyt opetusta annetaan vuonna 2014 valmistuneessa Liinalammin päiväkotikoulun uudisrakennuksessa.

Juhlapäivän ohjelma sisältää yhteisen juhlahetken salissa, valokuvanäyttelyn ja lasten ohjaamaa toimintaa luokissa. Liinalammin koulun väki toivottaa oppilaiden perheen jäsenet, alueen asukkaat sekä entiset oppilaat ja opettajat tervetulleiksi juhlaan. Juhlan onnittelupuheen pitää koulun emeritusrehtori Veikko Matilainen.

Juhlavuosi on teemoittanut koko lukuvuoden toimintaa

–Kuluneen lukuvuoden suunnittelussa on huomioitu juhlavuosi uudistuneen opetussuunnitelman näkökulmasta. Monialaisten opintojen, eli MONOjen, teemana on ollut koulun lähellä sijaitseva lampi ja sen luonto. Esimerkiksi kukin luokka on vuoden aikana tutustunut lammen kasveihin ja eliöihin, sanoo Sirkku Mononen.

Koulun väki juhlii 80-vuotista taivaltaan yhdessä vanhempainyhdistyksen kanssa. Vanhempainyhdistys on ollut kiinteästi mukana juhlan suunnittelussa ja toteutuksessa.

–Koulu on saanut aina olla tärkeä osa elinvoimaista Liinalammin kyläyhteisöä. Yhteistyö vanhempainyhdistyksen kanssa on ollut virkeää ja hedelmällistä jo reilusti yli kymmenen vuoden ajan, kertoo koulunjohtaja Sirkku Mononen.

Lisätietoja:
koulunjohtaja Sirkku Mononen, Liinalammin koulu, p. 014 266 1948

18.5.2017Minna Hakkarainen

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje