Suoraan sisältöön
Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Uutiset » Jyväskylän Hyvinvoinnista elinvoimaa -hanke avittaa uusien palveluiden syntymistä

Jyväskylän Hyvinvoinnista elinvoimaa -hanke avittaa uusien palveluiden syntymistä

Jyväskylän kaupungin elinkeinoyksikössä on käynnistynyt uusi Hyvinvoinnista elinvoimaa -hanke, joka keskittyy alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamiseen rakentamalla siltaa Jyväskylän perusturvapalveluiden ja elinkeinotoiminnan välille. Hanke käynnistyi 1.5.2017. ja se kestää vuoden 2018 loppuun.

Hyvinvoinnista elinvoimaa -hanke on tukemassa omalta osaltaan kumppanuusverkostojen rakentamista yritysten ja järjestöjen välille. Hankkeen tavoitteena on yhteistyön vahvistaminen niin yritysten, Jyväskylän kaupungin kuin järjestöjen välillä. Lisäksi tavoitteena on vauhdittaa uusia kumppanuuksia ja yhteistyömalleja sote-alalla, mahdollistaen uusia ihmislähtöisiä palveluinnovaatioita. Hanketta rahoittaa osaltaan Suomen itsenäisyyden juhlarahasto, Sitra.

Asiakkaiden tekemät valinnat ohjaavat voimakkaasti tulevaisuuden sote-palveluiden ja toimijakentän kehittymistä. Tulevaisuudessa palveluja tuotetaan yhä enemmän myös verkostomaisesti erilaisten kumppaneiden kanssa. Siksi tästä hankkeesta puhutaan ns. kumppanuuskiihdyttämönä, jossa keskeisenä osana on verkostojen rakentaminen, asiakkaan palveluketjun ymmärtäminen ja asiakastarpeen vastaamiseen liittyvä nopea reagoimiskyky. Nämä seikat nousevat tulevaisuudessa keskeisiksi kilpailutekijöiksi yrityksillä.

Pilotointirahaa tarjolla ihmislähtöisiin innovaatioihin

Jyväskylän kaupunki haluaa vauhdittaa uusien palveluinnovaatioiden syntymistä sote-alalle ja myöntää Hyvinvoinnista elinvoimaa -hankkeen kautta pilotointirahaa tulevaisuuden uusille ihmislähtöisille palveluille. Pilotointirahaa on tarjolla yhteensä 50 000 euroa. Kesän aikana etsitään rahoitettavaksi 3–5 pilottia (10 000 euroa/pilotointi), jotka toteutetaan Jyväskylän seudulla. Pilotointien tulee täyttää kriteerit ihmis- ja asiakaslähtöisyydestä sekä osoittaa palvelun kasvupotentiaali. Lisäksi pilotoinnin toteutettavuus tulevaisuuden soten valinnanvapausmallissa on merkittävä kriteeri pilotoinnille. Pilotointirahaa voi hakea kaksi y-tunnuksen omaavaa toimijaa yhdessä. Haku pilotointeihin avautuu 1.6.2017 ja päättyy 31.8.2017.

Jyväskylässä järjestettävät Soteuttamot toimivat kohtaamispaikkoina seudun toimijoiden kesken

Kumppanuuskiihdyttämötyössä toimii työkaluna pilotointirahan rinnalla erilaiset aihealueen tapahtumat, jotka kulkevat nimellä Soteuttamot. Soteuttamot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia tilaisuuksia. Niitä järjestetään eri teemojen alla. Yrityksille suunnattu Soteuttamo järjestetään 6.6.2017 Jyväskylän Paviljogissa. Soteuttamojen tavoitteena on verkottaa toimijoita, luoda yhteisiä toimintamalleja sekä pureutua esiin nouseviin haasteisiin ja ratkoa niitä yhdessä.

”Mitä enemmän luomme mahdollisuuksia kohdata ja verkottua toimijoiden kesken, sitä paremmin saamme pidettyä keskusteluyhteyttä auki ja pystymme reagoimaan erilaisten toimijoiden tarpeisiin. Näin voimme poistaa myös pelkoja sote-uudistukseen liittyen. Tulevaisuudessa asiakas ratkaisee palvelujen saatavuuden ja helppouden perusteella itselleen parhaan palvelutuottajan. Kenelläkään ei yksinään ole valmiita ratkaisuja ja siksi tulevaisuuden sote rakennetaankin yhdessä”, sanoo Hyvinvoinnista elinvoimaa -hankkeen projektipäällikkö Piija Äijänen.

Hyvinvoinnista elinvoimaa -hanke toimii Jyväskylän valinnanvapauskokeiluhankkeen rinnalla. Jyväskylän kaupunki on jo aiemmin valittu mukaan sosiaali- ja terveysministeriön Palvelut asiakaslähtöiseksi -kärkihankkeeseen ja pääsee kokeilemaan valinnanvapautta sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Lisätiedot:
Hyvinvoinnista elinvoimaa -hanke ja pilottihaku, projektipäällikkö Piija Äijänen, Jyväskylän kaupunki, 0405732066, piija.aijanen[at]jkl.fi

Valinnanvapauskokeilu, projektipäällikkö Riitta Pylvänen, Jyväskylän kaupunki, 014 2661630, riitta.pylvanen[at|jkl.fi ja erityisasiantuntija Mia Lindberg, Jyväskylän kaupunki, 014 266 863, mia.lindberg[at]jkl.fi
Soteuttamo; Ville Koiste, asiantuntija, Sitra +358 400 974 422, ville.koiste[at]sitra.fi

Hyvinvoinnista elinvoimaa -hankkeen nettisivut: http://jyvaskyla.fi/hyvinvoinnistaelinvoimaa

18.5.2017Mikael Ratschinskij

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2017 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje